Kuka minä olen

"Pitkä on pilalla ja lyhyttä voi jatkaa"

Pituutta tosiaan kertynyt huimat 167cm. Olen yhden lapsen isä ja lähivanhempi, olen ollut uusioperheen isänä kolmisen vuotta. Tällä hetkellä kouluttaudun rakennusalalle.

Olen syntynyt Mäntässä 1974 ja asunut siellä suunnalla Vilppulassa teinivuosiin asti, josta muutimme vanhempien kanssa Poriin 1989. Välissä toki asuimme Forssan Tammelassa ja Lappajärvelläkin. Porissa kävin yläasteen loppuun ja siitä alkoi työurani lasitusalan oppisopimukesella 1990.

Työt veivät 90-luvun puolivälissä Helsinkiin ja toiminkin pari vuotta ruiskumaalarina HKR:ssa. Samaan aikaa hain Helsingin Kellariteatteriin ja pääsin sinne vuonna -96. Teatteriharrastuksessa pääsin tekemään useita produktioita näyttelijänä, valomiehenä, lavastajana, ohjaajana, käsikirjoittajana sekä toteuttamaan muita teatteriin liittyviä asioita myös hallituksen jäsenenä.

Vuonna 2000 muutin Tampereelle ja siellä tein pääasiassa lasitushommia. 2010 siirryin Valkeakoskelle yrityksen sivutoimipisteen vetäjäksi.

Vantaalle olen muuttanut vasta 2018 loppuvuodesta.

Moottoripyöräily on erittäin lähellä sydäntä. Ajelen vuoden -99 Hayabusalla. Rakastan ajaa kovaa, mutta se tehdään suljetuilla alueilla ja niille nopeuksille tarkoitetuissa tapahtumissa.Paras tulos vaparibusalla toistaiseksi mailille (1609m) on 318km/h. Tähtäimessä on 322km/h (200mp/h), sikäli kun vielä nopeusmittauksia järjestetään.

Myös moottoripyöräreissujen tekeminen on todella innostavaa ja haluaisinkin reissata tulevina vuosina muuallakin kuin vain kotimaassamme.

Harrastin kädenvääntöä aktiivisesti kymmenisen vuotta 2000-luvun alkupuolella, parhaana saavutuksena on MM-hopea vuodelta 2002. Myös Pohjoismaiden sekä Suomen mestaruus löytyy. Pienempien kilpailuiden palkintoja on laatikollinen.

Vapaa-aikani kuluu kaikenlaisen puuhastelun parissa (puu, metalli, moottorit ym.) Galleriassa kuvia osasta tekemistäni töistä. Huumori kuuluu päivittäiseen kanssakäymiseen, ilman huumoria ei ole elämää. 

Politiikasta aloin kiinnostua vasta vanhemmalla iällä. Ajatukseni ovat samankaltaisia kuin useimmilla perussuomalaisilla vaikuttajilla. Uskon, että pystymme vaikuttamaan tämän maan ja kunnan asioihin yhdessä. Politiikassa haluaisin vaikuttaa vantaalaisten hyvinvointiin

Rakennetaan Perussuomalaisista suurin puolue. Käännetään tämän maan nykyinen alasajo nousuun.

Ääntäsi tarvitaan!